Taas on se aika vuodesta kun pitäisi purkittaa, pikkelöidä, keittää hilloja ja kuivattaa sieniä. Säilöä asioita. Tämä on se hetki, josta eniten ja vähiten pidän.

Kaupungista, siitä söpöstä pikku kerrostalokolmiosta tähän isoon vanhaan taloon ja sen pihapiiriin muuttaessa on tullut huomattua, että taloudessamme tavaran määrä on lisääntynyt eksponentiaalisesti. Mutta onneksi ihan kaikkea ei tarvitse itse omistaa eikä kaikkea ole pakko rahalla ostaa ja siitä tämä kirjoitus kertoo.

Talon itäpäädyn puolella, siellä siellä missä karhuvatukka valtaa pikkuhiljaa alaa piikikkään kaverinsa, ruusun kanssa, kasvaa myös rohtosuopayrtti omassa penkissään. Se on kaunis sekä hyödyllinen ja ansaitsee siksi oman julkaisunsa.

Tyhjän blogin syndrooma aiheuttaa helposti sen, että jää viilaamaan ensimmäistä blogijulkaisua loputtomiin eikä sitä saa koskaan julkaistua. Julkaisemalla tämän, hyppään kaiken sen paineen ohi ja voin keskittyä kirjoittamaan seuraavaa juttua.